Palataampa hieman alkulähteille
Kun ihminen aikoinaan huomasi että villikoirat, dingot ja sudet
lähestyivät ihmisiä varovaisesti uteliaina ja kiinnostuneena ruuasta,
alkoivat he pikkuhiljaa tarjota näille ruokaa, lähinnä siis
ruuantähteitä ja luita. Aluksi vähemmän tietoisesti tavoiteena
kesyttää yksilöitä kulkemaan mukana omissa laumoissaan. Pian ihmiset
kuitenkin huomasivat koirista olevan hyötyä. Nämä ilmoittivat
lähestyvästä vaarasta esim.pedoista ja pitivät haittaeläimiä, rottia
yms. loitolla.
Kun sitten pikkuhiljaa joitakin yksilöitä "kesyyntyi" ja "liittyi"
ihmisten laumoihin alettiin suosimaan tietyn tyyppisiä käyttäytymis
malleja.
Näin syntyivät koirat jotka osoittivat / ajoivat saaliin esiin. Koiria
jotka aktiivisesti vartoivat laumaa/ varoittivat vaarasta ja jopa
puolustivat tältä.
Koiria jotka oppivat "hillittyä saalistamista" eli paimentamaan karjaa.
Kaikki tyyni nk. villikoirista ihmisten läheisyyteen jäivät ne jotka
omasivat mm. rohkeuden ja uteliaisuuden, matalahkon dominassin, halun
miellyttää, innokkuuden oppia uusia asioita ja halun seurata "helppoa"
ruokaa. Eli ei aikuiselle villipedolle tyypillisiä piirteitä, vaan
koiralaumojen pentujen olemusta. Joten nykyisen kesykoiramme
voidaankin sanoa jalostuneen "pentuaivoiksi" eli käyttäytyvän
villikoiriin verrattuna nk.pentumaisesti koko ikänsä.
Tämä on taas syy siihen miksi koira on hyvinkin vastaanottavainen ja
oppimiskykyinen, kyvykäs sopeutumaan päivittäinkin vaihtuviin
tilanteisiin, halukas seuraamaan jopa toisen lajin, ihmisen
esimerkkiä. Halukas alistumaan. Ja alistumisella en nyt tarkoita sitä
mielentilaa jossa niska kyyryssä, "pissa housussa" lamaannutaan
toimintakyvyn mateluasteelle. Alistumien koiramaailmassa tarkoittaa
mielen vapautumista johtajan raskaastakin taakasta, kykyyn asettua
rennon seuraajan rooliin. Yhdeksi toimivan laumakombinaaton jäsenistä.
Ja nämä ovat Syyt siihen miksi nykykoiramme tarvitsee tasapainoista
laumanjohtajaa viestimään ja näyttämään toimintaohjeita.
Ja vaikka jalostuksessa on onnistuttu luomaan jos jonkinmoista
ulkomuotoa ja taipumusta fyysiseen toimintaan, kesykoiran perimmäisin
taipumus, pentumainen tarve seurata johtajaa ei ole muuntunut
mihinkään.
Siispä jokainen koira, rotuun, kokoon, ulkomuotoon, taipumukseen
toimia tai edes dominassi tasoon katsomatta tarvitsee ja kaipaa
tasapainoista vahvaa johtajaa.
Koira ja ihminen ovat molemmat lauma lajeja, siksikin yhteiselo toimii
jopa hämmästyttävän hyvin, vaikka nk. lajikäytös erot ovat ainakin
käytännön tasolla suuriakin.
Eli koira pyrkii aina esihistoriallisen taipumuksensa ja jalostuneen
"pentumaisen" mielensä mukaan hakemaan laumastaan johtajan. Jos tätä
tasapainoista, ohjeistavaa johtohahmoa ei löydy, luonto ajaa koiran
ottamaan johdon itselleen.
Auktoriteeteistäkin puhumme, mutta monelle ihmiselle tämä tarkoittaa
hahmoa jonka edessä pelkäämme itsemme jopa lukkoon asti. Ja toki
sellaisiakin nk. johtajia on paljonkin, että henkeäkin vedämme vain
siihen tahtiin kuin on lupa, mutta tämä ei ole se auktoriteetti ryhmä
jota minä peräänkuulutan. Vaan se auktoriteetti, jota jokainen koira,
ja väittäisin että jokainen ihminenkin jossain määrin kaipaa, on
lempeä, määrätietoinen, voimakas, oikeudenmukainen ja kyvykäs sekä
halukas antamaan selkeitä toiminta ohjeita. Viisas ja ennenkaikkea
henkisesti voimakas lauman alfa.
Mikä sitten erottaa ihimsen ja koiran?
Monessa kohtaa ongelmaksi muodostuu juurikin se, että koira elää
vaistojensa viemänä, ihminen pyrkii älyssään pättelemään ja
priorisoimaan. Koira elää hetkessä, miettimättä tunti sitten
tapahtumatta tai arvailematta tulevaisuutta, ihminen koitaa rakentaa
ja pitää kasassa paljon pidemmän aikajanan kokonaisuutta.
Yhteisymmärrys tökkää siihen että koira näkee ja kokee ihmisen
vaistoillaan, energioillaan ja ihminen koiran enimmäkseen näkee ja
kuulee koiraa. Ja mitä enemmän ihminen olettaa koiran toimivan näon ja
kuulon varassa, samassa ajatusten virtamaailmassa kuin itsensä, nk.
inhimillistää, sen kauemmaksi hän ajautuu kyvystä "ymmärtää" koiraa.
Mutta kun ihminen laskeutuu lähemmäs luonnontilaa, paneutuu
tarkkailemaan nk. äänettömiä viestejä ja kehon kieltä, oppii hän
"puhumaan" koiraa.
Koira ei "puhu ihmistä" mutta ihminen voi osata "puhua koiraa".
Ja kun yhteiselon ihmisen vaatimukset koiralle lasketaan tälle
tasolle, saadaan pikkuhiljaa koirasta koulittua se "täydellinen".
Tämä energioilla ja kehonkielellä viestittäminen on koiralle
luontainen ja ainut tapa "puhua". Ihmisille nykyään valitettavan
paljon enenevässä määrin ns. tiedostamatta katoava viestintä muoto.
Mutta jos koiran kanssa huomioidaan että siihen mielen kuunteluun ja
kehon katseluun kuuluu paneutua, monta ongelmaa vältetään /
korjaantuu. Lisäksi harrastetaanpa tai touhutaanpa koiran kanssa mitä
tahansa, tulokset ovat monin verroin hedelmällisempiä kun yhteys on
koiran ja ihmisen välillä oikeanlainen = koiramainen. Ja olen
havainnut ettei tästä mielen nk. hiljaisempiin sopukoihin
paneutumisella ja keskittymisellä tasapainoiseen, määrätietoisen
voimakkaaseen energiaan ole haitaa myöskään ihmisten välisissä
suhteissa ;-)
Muistakaamme siis että koirat peilaavat eniten meidän ihmisten
hiljaisia energioita, ja koira voi täysin luottaa vain ihmiseen joka
täysin luottaa siihen.
Haluttaessa koiralta jotakin tiettyä toimintoa, täytyy käskyn
yhteyteen liittää aina vahva usko ja näkemys siihen että koira kykenee
täyttämään tämän käskyn, jotta tulos olisi toivotunlainen. Epäröinti,
pienikin, tekee koiran olon epävarmaksi ja ihmisen ja koiran yhteys
rakoilee tai katkeaa tyystin. Koiran hallinta ja toimintaan
käskyttäminen ei koskaan toimi pelkän mekaaniikan pohjalta.
Anna siis koirasi tuntea turvaa ja rakkautta olemalla hänelle vahva
laumasi alfa.
Vaikka kaikilla on tämä taito syvimmässä olemuksessaan, kyky käyttää
tätä on monella vaipunut unholaan joten, Tarvitessasi apua tämän
taidon löytymiseen itsestäsi älä epäröi ottaa yhteyttä
Koirakorjaajaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti