Pennusta tasapainoiseksi koiraksi
Onneksi
olkoon! Olette valinnut kaveriksenne ja perheen jäseneksenne ihmisen
parhaan ystävän, koiran.
Tässä
kerron hieman vinkkejä ja ohjeita kuinka koiranpennun kanssa tulisi
toimia ja kuinka häntä tulisi kasvattaa jotta perheessänne asuisi
koko ikänsä tasapainoinen ja terve koira.
Tämä
teksti on alustava ja suuntaa antava kaikille pennun omistajille ja
heidän perheenjäsenilleen. Mitä kaikkea ikinä matkan varrella
tuleekin vastaan suosittelen aina ottamaan yhteyttä kasvattajaan tai
allekirjoittaneeseen.
Kasvattaja yleensä tuntee
rotusi erityispiirteet hyvin ja osaa antaa ohjeita juuri kyseistä
koiraa koskien. Kannattaa muistaa kuitenkin se että kaikki
kasvattajat eivät valitettavasti ole sydämellä ja taidolla
kasvatustyössä mukana, joten jos jokin asia tuntuu sinusta
kummalliselta vaikka kasvattaja niin sanoikin, älä epäiröi kysyä
toista mielipidettä.
Allekirjoittanut
taas on touhunnut koirien psygologian, tottelevaisuuskouluttamisen ja
ruokinnan parissa yli parivuosikymmentä joten kokemusta ja apuja
löytyy ja kysyttäessä jaan niitä mieluusti. Parempi liian
aikaisin kuin hetki liian myöhään. Tyhmiä kysymyksiä ei ole.
Ja
vaikka aikaisempaa kokemusta koirista olisikin aina voi tulla vastaan
jotain uutta ja yllättävää, eikä tietojen "päivittäminen"
ole pahaksi kellekkään.
Kun
pennun ja nuoren koiran kanssa näkee aluksi "vaivaa"
palkitsee se moninkertaisesti itsensä. Kouluttamista josta mielummin
puhun itse kasvattamisena, ei voi aloittaa liian aikaisin, luontokin
aloittaa sen heti kun pentu sukeltaa emokoiran mahasta maailmaan.
Koira
on käytöstapa kasvattamattomana pahimmillaan maailman pahin riesa.
Oikeaan
tasapainoiseen rooliin kasvatettuna ja laumaan sopeutettuna maailman
paras ystävä. 90% on "kiinni narun toisesta päästä"
eli lauman johtajasta.
Antoisia
hetkiä uuden karvakuonoisen elämänkumppaninne kanssa!
Pentu
tulee uuteen kotiin
Autossa
matkustaminen
Jo
ensimmäisestä automatkasta lähtien kannattaa pennulle luoda
turvallinen kuva autossa matkustamiseen, jotta jatkossakin autossa
matkaaminen olisi vaivatonta. Ensimmäinen matka sujuu yleensä
parhaiten jonkun turvallisen ihmisen vieressä tai sylissä, (niin
että kuljettaja saa keskittyä ajamiseen rauhassa) Tässä on pennun
ensimmäinen johtajaansa leimaantumisen paikka. Pentua EI kannata sen
ollessa hermostunut silitellä ja puhella sille rauhoittavasti,
säälin tunteet sen emosta ja sisaruksista erottamiseen kannattaa
siirtää pois mielestä. Hermostuneen pennun silittely saattaa
johtaa siihen että se kokee että sen reaktio on oikea ja
hyväksyttävä ja helposti jää toimimaan tähän käytökseen aina
autossa. Pentu tarvitsee nyt ensimmäistä kertaa elämässään
vahvaa laumanjohtajaa. Luonnossakin kun emokoira vieroittaa pentunsa,
pentu leimautuu lauman vahvinpaan ja alkaa seurata tätä. Kun
ihminen huokuu pennulle itsevarmaa rauhallista energiaa, pentu kokee
olevansa turvallisessa seurassa. Pahoinvointi on ensinalkuun hyvin
tavallista, joten ruokinta kannattaa hoitaa paria tuntia ennen tai
vasta automatkan jälkeen. Aluksi matkoille mukaan kannattaa varata
jokin vähemmän arvokas huopa, sanomalehteä ja talouspaperia,
vahingon sattuessa siivouksen helpottamiseksi. Pentua ja nuorta
koiraa kannattaa ottaa autoilemaan silloin tällöin vaikka ei olisi
niin tarvettakaan. Tämä on erinomaista aikaa opettaa pennulle
autossa matkustamista ja käyttäytymistä vastaisuuden varalle.
Mistään tilanteesta ei pennulle saa tehdä numeroa, vaan kaikkeen
tulee suhtautua tyynen rauhallisesti kuin näyttäen pentukoiralle
esimerkillistä matkustamista. Varsinkin silloin kun autossa on
kuljettajan lisäksi "appari" joka voi tarvittaessa
rauhoittaa ja komentaa koiraa. Autossa kuuluu maata tai korkeintaan
istua, paikallaan ollen hiljaa. Jos jotain muita toimintoja, kuten
ympäri pyörimistä, vikinää, haukuntaa tms. esiintyy siitä
komennetaan HETI. Murahdus ja kosketus kaulan aluelle, aivan kuin
emokin ilmoittaa pennulle että nyt sen riehuminen luppuu. Mikään
ei ole kamalampaa kuin takapenkillä vapaana hääräävä koira joka
matkustajien korvien tärykalvot kappaleiksi "vahtiessaan"
vastaantulijoita ja tekee sisustus remontin autoosi sinun käväistessä
kaupassa. Kun tässäkin asiassa nähdään pentuvaiheessa hieman
vaivaa, on matkustus huoletonta koiran ollessa aikuinen.
Koiran
totuttua autokyytiin kannattaa kaikkien matkustajien ja koirankin
turvallisuuden takaamiseksi hommata koiralle häkki, turvaverkko tai
turvavöihin kiinnitettävät valjaat.
Muistanette
että koiraa ei saa jättää autoon kesällä. Varjoisassakin
paikassa, vaikka ikkunat olisivat auki, auton lämpötila kohoaa
hengen vaaralliseksi hyvin lyhyessä ajassa. Kyllä se lähikaupassa
pistäytyminen voi olla liian pitkä aika. Lämpöhalvauksen , joka
pahimmassa tapauksessa johtaa koiran kuolemaan, riski on kesäaikaan
hyvin suuri. Joten kovin lämpimillä ilmoilla koira kannattaa ottaa
aina ulos hihnaan tai jättää suosiolla kotiin.
Autoihin
on saatavana kaikenmoisia lisävarusteita, esim. ikkunoitten väliin
laitetavia ritilöitä joilla ikkunat voi jättää "auki"
tai farmarimallin lukittavia häkkejä jolloin takaluukun voi jättää
auki. Mutta muista että nämäkin ovat vain lyhytaikaisia apuja ja
auton tulee olla taatusti varjossa silloinkin.
Jos
autossasi on nk. taukoilmastointi joka pitää ilman jäähdytettynä
vaikka auto ei olisi käynnissä, jätä siitä tiedote auton
ikkunaan koiran ollessa autossa, jotta vältytään vääriltä
hälytyksiltä.
Uusi
koti ja uudet perheenjäsenet
Kun
pentu tuodaan uuteen kotiin sen annetaan valvonnan alla omaa tahtiaan
tutustua paikkoihin. Kuitenkin niin että jokaiseen huoneeseen
ihminen menee koiran edeltä ja ikäänkuin esittellee paikan
reviirinä jolle pentu on kutsuttu. Jos talossa on muita lemmikkejä,
niiden kannattaa antaa myös rauhassa tehdä tuttavuutta uuteen
tulokkaaseen. Jos esim. kissa sähähtää pennulle ja menee sitten
omiin oloihinsa, kannattaa sen antaa olla. Tulee sitten paikalle kun
katsoo itselleen sopivan ajan. Pentu ymmärtää kyllä yleensä
kissan "häivy" viestinnän jos pentu yrittää liiallista
tuttavuutta. Kissa joka ei ymmärrä pelätä koiraa onkin yleensä
enemmän vahdittava. Pennun leikkiminen on helposti kissalle liian
rajua ja siihen on puututtava kieltämällä pentua koskemasta
kissaan. Tarvittaessa taas tiukka murahdus ja "puraisu"
sormilla kaulan alueelle. Tämä kannattaa tehdä myös silloin kuin
pentu koittaa jahdata kissaa. Pian se oppii että kissa on lauman
jäsen jota ei hätistellä.
Toiset
koirat ottavat yleensä pentukoiran mutkitta vastaan koska sen
"pennunhaju" viestii sen olevan vielä lapsi ja ehkä jopa
"suojelukohde". Kuitenkin toinen koira on syytä pitää
tyynessä tilassa sen tutustuessa pentuun, näin vanhemmasta koirasta
voi saada oivankin roolimallin pennulle.
Perheen
lapsille on myös tarpeeksi selkeästi ja tiukasti selvitettävä
kuinka pennun kanssa tulee toimia. Pentua ei saa raahailla sylissä
paikasta toiseen, se ei ole nukke. Jos pentu kuitenkin halutaan ottaa
syliin tehdään se lattialla istuen, niin että' toinen käsi on
pennun pepun alla ja toinen etutassujen alla. Jos pentu pyrkii pois
sylistä, tulee se päästää varovasti lattialle. Ei koskaan saa
antaa hypätä. Koira ei ole sama kuin kissa ja jo puolen metrin
korkeudelta tehty loikka voi aiheuttaa nyrjähdyksiä tms. Myös
ovissa kulkiessa pitää aina katsoa taaksensa. (koskee
luonnollisesti myös aikuisia) Pieni koiranpentu on uskomattoman
nopea liikkeissään ja tulee ihmisen perään nopeammin kuin kukaan
voi uskoa. Ja häntä tai tassu on helposti oven välissä. Kun pentu
nukkuu sitä ei saa mennä herättämään. Pennusta joka ei saa
nukkua rauhassa tulee helposti hermostunut tai epävarma. Myös maha
voi mennä sekaisin.
Pennulle
näytetään uusi koti rauhallisesti, sen annetaan vapaasti haistella
paikkoja mutta jokaiseen uuteen huoneeseen ihminen, laumanjohtaja,
menee aina ensin.
Jos
talossa on paikkoja joihin koira ei saa mennä, tulee niihin
meneminen kieltää heti alusta lähtien. (ks. lisää koulutus) Jo
tässä vaiheessa pennulle on hyvä tehdä selväksi että ovissa ei
ryntäillä ja lauman johtaja ja kaikki muutkin lauman ihmisjäsenet
kulkevat ovista AINA ensin. Koskee myös portaissa kulkemista.
Kiilaaminen on ehdottomasti kiellettävä. Koira on seuraaja ja tulee
perässä.
Oma
peti ja sisällä oleilu
Koiralle
tulee antaa oma paikka, peti, johonkin rauhaisaan normaalilämpöiseen
paikkaan. Nurkka tai seinusta josta ei jatkuvasti kulje joku ohitse,
ja josta koira voi kuitenkin tarkkailla perheen toimintoja, on
petille hyvä paikka. Myynnissä on valikoimaa joka lähtöön tai
käsistään kätevät nikkaroivat/ompelevat itse. Pääasia on että
alusta on hieman pehmeämpi kuin lattia. Kätevää olisi jos pedin
pinta-osan voisi helposti irrottaa ja pestä esim. koneessa
tarvittaessa. Voi olla että pentu ei ensin alkuun kelpuuta petiänsä
ja ja nukkuu siellä minne milloinki vauhti hiipuu, mutta myöhempää
ajankohtaa ajatellen on hyvin tärkeää että tämä oma paikka on
olemassa.
Sohva
jossa ihmiset oleilevat, ei ole koiran peti vaikka koira olisikin
sinne tervetullut. Koiran peti on sen turvapaikka ja rauhan
tyyssija. Kun koira oleilee petillään sitä ei saa komentaa, torua,
eikä millään tavalla häiritä. Esim. harjaamista tai
kynsienleikkuuta ei koskaan suoriteta petillä. Kun ollaan lähdössä
esim. ulos, koira laitetaan hihnaan vasta kun se on kutsuttu pois
petiltää. Koira voidaan lähettää petilleen, käskeä pysymään
siellä, ja halutessa kutsua pois sieltä, mutta sen olessa
petillään sille ei tehdä mitään, vaan annetaan sen olla
rauhassa. Jos koira on komemennettu petileen se saa omaa tahtiaan
rauhallisena ja tyynenä poistua sieltä, mutta jos ei toivottu
toiminto jatkuu se voidaan komentaa takaisin petilleen.
Tässä
on myös tärkeää että perheellä on yhteinen käsky joka
tarkoittaa petille menoa.
Pentu
voi ensi alkuun, varsinkin yöllä, hieman itkeskellä kaivatessaan
emäänsä ja sisaruksiaan, mutta sopeutuu uuteen laumaansa yleensä
nopeasti. Tässä vaiheessa voi olla suuri kiusaus ottaa pentu
viereensä sänkyyn tai sohvalle. Mutta jos ottaa yhden kerran voi
olla vakuuttunut siitä että koira makaa aikuisenakin sängyssä tai
sohvalla. Jos ei halua niin käyvän on pysyttävä lujana ja
kuunneltava pientä vikinää kerran tai pari. Koira hakee paikkaansa
laumassa ja tämä on yksi osa sitä. Myöskin säälin tunteet pitää
tässä siirtää sivuun, koira ei kaipaa sääliä vaan rauhallista,
jämäkkää laumanjohtajan turvallista energiaa. Tukevat rajat ovat
rakkautta.
Koiraa
ei saa eristää johonkin tiettyyn huoneeseen nurkkaan tai häkkiin.
Koiralla täytyy olla jonkinlaista liikkumavapautta, myös
sisätiloissa. On ymmärrettävää jos esim. makuuhuone on koiralta
kielletty alue, mutta eteisen nurkkaan sitä ei saa kahlita tai
häkkiin sisätiloihin telkeäminen on pahaksi koiralle.
Pentuaikana
on ymmärrettävää että koira voidaan "eristää"
johonkin tiettyyn tilaan, esim. niin että kaikkin huoneisiin eim ole
pääsyä, tuhojen ja sotkun välttämiseksi, mutta vain siksi aikaa
kun ihmisiä ei ole kotona. Jos pentu jätetään kotiin toisen
aikuisen koiran kanssa ja on pelko ettei homma ole balanssissa, niin
koirat tulee eristää toisistaan vain portilla, niin että ne
kuitenkin näkevät toisensa. Pikkupennun 8-12 vko ikäisenä olisi
suotavaa, että yksinoloa ei olisi aluksi kuin max.4h kerrallaan.
Tässäkään kohtaa en suosittele käyttämään häkkiä. Muuna
aikana tulee sen saada opetella normaalia elämää perheen seurassa.
Sisätiloissa koiraa ei saa koskaan pitää kytkettynä. Tälläinen
koira voi kokea olonsa hyvin ahdistetuksi. Se voi muuttua
masentuneeksi tai agressiiviseksi.
Kun
pennulle näytetään perheen kesken yhteneväiset rajat ja liikuntaa
niin että se selvästi väsähtää, sen yksin jääminen on
helpompaa. Kun laumanjohto lähtee ulos ovesta pitää muistaa, kuten
aina, huoleton tasapainoinen mielentila. Huolestunut tai pahoillaan
pennun yksinjäämisestä oleva ihminen huokuu energiaa, joka on
kaikkea muuta kuin johtajan energiaa ja se saa pennun psyyken suuren
hämmennyksen ja pahoinvoinnin valtaan.
Sisäsiisteyteen
opettaminen
Kun
pentu tulee taloon, sisäsiistiksi opettaminen pitää alkaa
välittömästi.
Pentukoiran
rakko on kovin pieni ja pidätyskyky lähes olematon. Mieluiten
ulokoven läheisyyteen laitetaan sanomalehtiä eli paikka johon on
"lupa" tehdä tarpeet hädän yllättäessä. Silloinkin
kun ihmisiä ei ole kotona. Myös yöllä on varmaa että hätä
tulee ja tuskin on silloin kukaan viemässä ulos. Kaikkein
vaikeimmin pestävät "persialaismatot" kannattaa siirtää
evakkoon muutamiksi viikoiksi. ;-) Pentu pissaa usein hyvin pian
herättyään. Ja kakka tulee myös usein n.10min päästä
ruokailusta tai heräämisen jälkeen. Nämä ovat helppoja
kiinnekohtia siisteysopetuksen aloituksessa. Heti kun pentu herää
se viedään ulos (vaikka et itse olisikaan vielä täysin hereillä
;) ja heti miten ruuan jälkeen ulos. Pentua voi aina kehua kun homma
toimi niinkuin pitikin, mutta muista, ei mitään ylitsevuotavaa
hyvähyvähienoaupeeta liturgiaa, äänellä jota ikinä muutenkaan
et kuvittele järjellisen ihmisen käyttävän. Tyyni matalalla
äänellä kehu, jonka takana on ihmisen tasapainoinen ja tyytyväinen
energia toimii parhaiten.
Usein
pentu myös pyörii levottoman näköisenä, ikäänkuin etsien
paikkaa tehdä tarpeensa. Tämä on myös selkeä merkki siitä että
kohta lirahtaa tai syntyy liukumiina. Ja tässäkin kohtaa lipokkaat
jalkaan ja ulos pika pikaa. Pian pentu oppii kyllä pyytämäänkin
ulos, valitettavasti usein muutama hätäinen "piipaus"
menee ihmisiltä ohi korvien. Kun tähän ehtii reagoimaan ja
tarpeet tulevat kehujen saattelemana ulkoilmaan, sisälle tulevien
tarpeiden määrä vähenee kovin mukavaa vauhtia. Jos näyttää
että nyt just tulee etkä ehdi viemään pentua ulos, siirretään
se nopeasti sanomalehti vyöhykkeelle ja annetaan pissata rauhassa
sinne. Vahinkojakin toki sattuu mutta niistä ei pentua saa torua.
Paras kun siivoaa lätäkön /kasan pois kaikessa hiljaisuudessa
kiinnittämättä pentuun sen kummempaa huomiota. Kun ulos
pissaamisesta saa kehuja ja positiivista huomiota se on pian pennun
mielestä kivaa jota kannattaa yrittää. Kun heti aluksi ollaan
viitseliäitä pennun ulkoilutuksen suhteen ja kaikki perheen
kynnelle kykenevät osallistuvat siihen, yleensä pentu on hieman
rodusta ja sukupuolesta riippuen täysin sisäsiisti n. 4-5kk
vanhana.
Aikataulut
ja ulkoilu
Pennulla
on aluksi hyvä olla suhteellisen säännölliset ruoka-ajat kun
ruokinta aluksi tapahtuu 3 kertaa päivässä. (kasvattajan ohje)
Tämän mukaan tulevat myös siis ulkoilu aikataulut.
Talvisaikaan
Pentu ei aluksi siedä olla pitkiä aikoja ulkona. Varsinkin jos on
pakkasta. Muutamasta minuutista n. puoleen tuntiin on aluksi hyvä.
Ja luonnollisesti niin paljon toistoja kuin on päivän aikana
mahdollista. Kesäaikana vaikka koko päivä, kunhan paahteelta
pääsee varjoon tarvittaessa.
Pennulle
parasta fyysistä liikuntaa on vapaa ehtoinen leikkiminen ja
liikkuminen vapaana. Jos pennulla on lekkikaverina toinen koira, on
pidettävä huoli ettei leikki ole liian rajua, mutta muuten toisen
koiran seura vaikkapa vain silloin tällöin, on erittäin hyvästä
pennun niin fyysiselle kuin henkisellekkin kehitykselle. Pennulle
kannattaa heti alusta asti suoda kontakteja toisten koirien kanssa.
Terveet rokotetut koirat eivat ole terveys riski vielä
rokottamattomalle pennullekkaan. Suurempi riski on että pentu kasvaa
ensimmäiset viikot uudessa kodissaan vailla koiralle tarpeellista
koirakontaktia. Vain koirapuistoja ja koirien massatapahtumia
kannattaa välttää ennen rokotusuojan voimaantuloa. Kuitenkin
hihnanakävelyn kurinalaisuus on syytä opettaa hetimiten.
(blogistani
löydät jutun tästä, Ylös, ulos ja lenkille..)
Pikkuhiljaa
kun ruokintakerrat harvenevat kahteen kertaan/ pvä ja pentu kasvaa
ja pidätyskyky paranee, kannattaa koira totuttaa siihen että, kun
ihmiset nukkuu, niin koirakin nukkuu. On karmea rasite jos itse
saisit sunnuntaiaamuna nukkua pitkään, mutta koira vaatii ruokaa
ja lenkitystä aamu kuudelta. Tämän voi opettaa käskemällä
koiraa olemaan hiljaa yöllä. Yleensä koira oppii tämän
automaattisesti ja jos myöhemmin pitää meteliä yöllä on siihen
ilmeinen syy. Esim. akuutti hätä tai normaalista poikkeavaa
liikettä ulkona. Alle ½vuoden vanhaa koiraa kannattaa ruokkia
3kertaa päivässä ja lenkittää useita lyhyitä lenkkejä. (he
joilla on oma piha pääsevät tässä paljon helpommalla koska koira
voi pienten lenkkien sijaan ulkoilla vapaana pihalla) Vanhempi koira
pärjää 2 kertaa päivässä tapahtuvalla ruokinnalla. Myös
ruoka-aikoja ei kannata totuttaa mitenkään minuutilleen. Muutaman
tunnin heitto ruuan saamisessa aamuin illoin ei mitenkään hetkauta
aikuista koiraa ja antaa omistajalleen paljon enemmän liikkuma
vapautta. Älä ryhdy koskaan koirasi palvelijaksi.
Koiraa
ei saa koskaan lenkityttää tai leikityttää riehakkaasti heti
ruokailun jälkeen eikä myöskään ruokkia välittömästi lenkin
jälkeen, ainakaan niin kauan kuin läähättää kovasti tai ns. käy
kierroksilla. Tämä saattaa aiheuttaa vatsalaukun kiertymän.
Koira
kannattaa opettaa syömään makuultaan. Tämä tuo psygologista
rauhaa koiran ruokailuun ja isompien koirien kohdalla ei sitten
tarvitse ostella mitään korotettuja kuppeja. Kun koira syö
rauhassa maaten, se tuntee olonsa ruuan suhteen turvatuksi, ja ruoka
menee vatsalaukkuun tasaisemmin ja hyvän pureskelun tuloksena
sulavuus paranee. Luontaisesti ruokarauhan taakuulla koirat
valitsevat makuultaan syömisen.
Koiraa
tulee ulkoiluttaa niin että se saa riittävästi liikuntaa ja
muitakin aktiviteettja eikä pääse turhautumaan. Liikunnan tarve
vaihtelee paljon rotu - ja koira kohtaisesti.
Liikuntaa
kannattaisi harjoittaa reippaasti aina enenkuin koira jää kotiin
yksin. Aamullakin 20min.-1h reipas kävely tekee erittäin hyvää
niin koiralle kuin omistajallekkin. Aikataulusta huolimatta
pääajatuksena kuitenkin niin että kävely on psygologisesti
haastavaa, ei energiaa nostattavaa. Kävele koirasi kanssa
mahdollisimman paljon, koira on luonnoltaan seuraaja ja nauttii
laumanjohtajansa rinnalla kulkemisesta. Muista: koirapuisto ei
koskaan korvaa kävelystä saatavaa rauhoittavaa ja rentouttavaa
liikuntaa. Koirapuistoon mennään aina vähintään 20min. reipaan
kävelyn jälkeen, jotta koirasi on päästellyt "enimmät
höyryt" pihalle ja menee koirapuistoon rennon iloisena,
jolloinka kohtaamiset toisten koirien kanssa ovat tasapainoisia.
(kats.
blogin ylös ulos ja lenkille..)
Käytöskasvatettu
koira on tasapainoinen kaveri
Koira
lauman jäsenenä
Koira
on laumaeläin ja perhe kaikkine ihmisineen ja eläimineen on sen
laumaa. Pentu alkaa alusta asti hakea omaa paikkaansa laumassa.
Ihmisen täytyy joka kohdassa muistaa tämä ja pyrkiä näyttämään
koiralle sen paikka laumassa. On siis otettava huomioon että koira
ei ajattele kuten ihminen vaan ihmisen on ajateltava kuten koira
ajattelee. Koska koira ei koe ihmistä ihmisenä, vaan ikäänkuin
toisena koirana. Esim. tästä syystä koira hyvin usein
tutustuessaan uuteen ihmiseen tunkee nenäänsä ihmisen haaruväliin.
Koska koirat tekevät niin tutustusessaan toiseen koiraan. Sieltä
tulee haju joka kertoo koiralle toisen sukupuolen, iän ja nk.
valta-aseman ja hyvin paljon muutakin koiralle olennaista tietoa.
Koiran
tulee totella ja kunnioittaa ihmistä eli ihmisen tulee osoittaa
ehdoitta olevansa lauman ylempi arvoinen. Ihminen olipa hän sitten
lapsi tai aikuinen, isäntä tai tytär, on aina koiraa ylempänä
laumassa. Aikuisten jäsenten tulee tämä koiralle osoittaa jos
lapsi ei vielä itse kykene. Ei siis ole tarkoitus että koiralta
viedään luonto, tai se alistetaan siinä merkityksessä jossa
ihmiset alistamisen kokevat, mutta kuten luonnossakin, josta koira
kuitenkin on lähtöisin ja alkukantaiset geenit ovat vielä hyvinkin
pinnassa, koiralla pitää olla paikka laumassa. Jos koira joutuu/
pääsee ihmisen yläpuolelle voi se luulla että sen tehtävä on
olla lauman johtaja ja tämä saattaa aihettaa suuria ongelmia. Koira
jolla on liian suuri valta ja vastuu voi helposti olla stressaantunut
tai jopa agressiivinen. Koira joka on pidetty ja rakastettu lauman
jäsen, joka tietää paikkansa laumassa, voi hyvin ja tuntee olonsa
turvalliseksi. Pentu oppii nopeasti paikkansa kun vain ollaan
määrätietoisia. Miltei poikkeuksetta aikuistumis vaiheessa ja
joskus myös nuoruusiällä, koira koettelee rajojaan. Ketä ja mitä
pitää ihan oikeasti totella ja olisiko laumassa ylöspäin
pääseminen sittenkin mahdollista. Ovatko ihmiset varmasti riittävän
määrätietoisia vastuussaan lauman turvallisesta johtamisesta. Joka
asiassa.
Koiralle
tulee ikäänkuin uhma-/murrosikä, joka on todelisuudessa sitä että
vaistot käskevät hakemaan paikkaa lauman hierarkiassa.
Ja
aina ja taas kerran on muistettava että MÄÄRÄTIETOISUUS on
VÄLTTÄMÄTTÖMYYS! Mikä tänään on sallittua ei huomenna voi
olla kiellettyä. Ja toisinpäin. Mitä et halua että koira tekee
aikuisena et saa sen antaa tehdä pentunakaan. Myös perheen
keskuudessa ns. lauman sisäiset säännöt pitää olla yhteiset.
Koira ei osaa ajatella että kun isäntä antaa luvan olla sovalla ja
emäntä kieltää niin mikä on oikein. Tai että aurinkoisina
päivinä saan maata sohvalla ja sateisina kun olen kurainen en saa
maata. Ihmisen on otettava kaikki seikat huomioon koiraa opetetaessa
ja sääntöjä luotaessa. Jos säännöt ovat eriäväiset tai
muuttuvat miten milloinkin koira hämmentyy ja voi alkaa ilmetä ns.
häiriökäyyttäytymistä. Koira hakee joka asiassa johtajaa. Jos se
ei sitä mielestään koe saavansa, niin perusluonteesta riippumatta
luonto ajaa koiran johtajaksi.
Komentaminen
ja toruminen
Jos
ja mitä todennäköisimmin kun, pentua joudutaan komentamaan
jostakin kielletystä tekemisestä, hyvä tehdä se yksinkertaisesti
murahtamalla normaalilla tai siitä hieman matalammalla äänen
voimakkuudella. Turhaa on höpötellä mitään muuta koira tuskin
ottaa sitä kuuleviin korviinsakaan. Huutaminen on myös turhaa.
Auktoriteettisi vain kärsii ja loppupelissä voi olla vain niin että
koira ei enää reagoi muuhun kuin huutoon jos enää siihenkään.
Heti jos yksi Murahdus tuota toivottua tulosta otetaan niin pian kuin
mahdollista hieman niskasta kiinni ja "tukistetaan" eli
"puraistaan" ja toistetaan murahdus. Tämä on pentujen
emän ja muiden lauman jäsenten luontainen tapa kertoa pennulle että
kyseinen asia ei ollut luvallista tehdä. Pian pentu oppii
yhdistämään murahduksen ja niskasta tukistamisen ja pelkkä
murahdus useiimiten riittää. Tavaroilla heitteleminen tai
läpsiminen ei ole millään tavalla luontaista vaan koirasta voi
tulla arka esim. kohotettua kättä kohtaan.
Muistuttaisin
myös tässä asiassa, että komento, niinkuin kaikki muutkin
komennot, on aina saatettava loppuun asti. Muuten koira oppii
kurittomaksi tai hämmentyy.
Komentajan
energian tulee olla hyvin tyyntä ja auktoritääristä. Koira näkee
kaiken ns. yli- tai alienergian heikkona energiana. Kun on
komennettu ja koira väistää, poistuu, irrottaa, rauhottuu jne.
mikä ikinä olikaan ihmisen missio, niin paine on irroitettava ja
poistettava VÄLITTÖMÄSTI. Myös henkinen paine ja
kyseenalaistaminen. Älä koskaan jää tuijottamaan tai miettimään
että aikooko se nyt pysyä poissa keittiöstä tai jättää lapsen
lelut rauhaan. Päätä että toiminto ei toistu ja LUOTA koiraan.
Jos toiminto toistuu, komenna, poista paine ja päätä taas että ei
toistu. Vain luottamus on ainoa palkinto koiralle joka on aidosti
koiralle tarpeen, luontaista ja aina läsnä/ saatavilla.
Ei
se miten asian teet vaan millä energialla sen teet, on ratkaisevaa.
Luottamus ruokkii tyyneyttä ja luottamusta. Koira vastaa aina
vallitsevaan mielentilaan.
Uusien
asioiden kohtaaminen
Erityisesti
tässä asiassa on tärkeää että ihminen osoittaa rauhallista
itsevarmaa laumanjohtajan energiaa.
Pennun
arkuus uusia asioita kohtaan on luontaista. Se säpsähtelee ohi
ajavia polkupyöriä, saattaa haukkua vastaan tulevia koiria tms.
Tärkeintä on että koiraa ei kannusteta tälläiseen toimintaan
vaan se totutetaan heti kaikkeen ympärillä tapahtuvaan toimintaan
ja elämään. Jos pentu säpsähtää jotakin, sitä ei tule koskaan
ottaa syliin turvaan. Tai jos puhelet sille, voi voi ei mitään
hätää huout vain heikkoa energiaa joka vain voimistaa pennun
pelkoreaktiota. Muista että koira ei ole lapsi jota voi houkutella
ja puhumalla ja sylissä kantamalla kannustaa olemaan pelkäämättä,
vaan koira tarvitsee laumanjohtajan varmaa esimerkkiä. Jos pentusi
esim. jähmettyy kauhusta jonkun uuden asian edessä, seiso
rauhallisena ja itsevarmana sen rinnalla ja anna sille aikaa huomata
reaktiosi. Elä kisko perässä tai anna rynnätä paniikissa ohi.
Kommenna tarvittaessa haukkumisesta. Älä ota syliin.
Välinpitämättömyys sinulta pelättävää kohdetta kohtaan tekee
vaikutelman myös pennulle että kohde on asia jota ei tarvitse
noteerata. Kun haluat liikkeen jatkuvan nykäiset hieman hihnasta tai
"tönäiset" pentua ja kun pentu tekee pienen eleen
liikkuakseen eteenpäin kannusta ja jatka liikettä. Muista että
kaiken jonka sinä noteeraat myös koirasi noteeraa. Ajatus kulkee
energianana päästäsi suoraan koiran toimintoihin.
Perustottelevaisuus
Käytöskasvatus nk.
tottelevaisuuskoulutus, aloitetaan heti pennun tultua taloon. Pienet
asiat on helppo antaa pentuna periksi, mutta muuttuvat aikuisena
isoiksi ongelmiksi.
Esim.
vasten hyppiminen, käsien ja jalkojen pureminen, ovista ryntäily,
kerjääminen ym. Moni asia on sitäpaitsi helppo opettaa pentuna
ikäänkuin leikin varjolla, Esim.luokse tuleminen. Kun pentua
kutsutaan luo ja se tulee, tapahtuu aina ensin jotakin mukavaa.
Rapsutetaan, kehutaan, leikitään, ruokitaan tms. Vasta sen jälkeen
kun pentu on tullut luokse ja saanut kokea jotakin miellyttävää,
pannaan panta kaulaan, leikataan kynnet, tms. jota pentu ei
välttämättä miellä niin kovin mukavaksi. Aina hyvin onnistuneen
suorituksen jälkeen kehutaan ja tehdään taas jotain mukavaa. Mutta
vain onnistuneen suorituksen jälkeen kiitos on paikallaan. Jos
pentua kutsutaan luo ja se lähtee tulemaan sitä kannustetaan
rauhallisella äänellä jatkamaan hyvää suoritusta. Mutta jos ei
tulekkaan luokse asti vaan jää lorvimaan matkalle tai tulee luo,
mutta juokseekin ohi tai kääntyy pois koskettavan käden alta,
pennulle murahdetaan ja se ajetaankin kauemmas. Hetken päästä
kutsu uusitaan, ja jos pentu lähtee tulemaan luo sitä kannustetaan.
Mutta kehuja tule ennenkuin luokse tuleminen on onnistunut. Pennun
perässä ei koskaan pitäisi lähteä juoksemaan sitä kiinni
ottaakseen. Jos pentu ei tule luo, sille käännetään selkä ja
lähdetään kävelemään pois päin. Nyt kukaan muukaan ei saa
osoitta huomiota pentua kohtaan. Pian pentu kokee tulevansasa
hylätyksi ja tulee hyvinkin pian luoksesi. Muista äänenpainot ja
energia. Ei kimittämistä, huutamista tai mitään ylitila
lässytystä. Vaan mahdollisimman normaalia äänenkäyttöä,voluumia
voi tietysti säätää etäisyyden ja tuuliolosuhteiden mukaan.
Muista koiran kuulo on kuitenkin tuhannesti parempi kuin ihmisen
kuulo. Ja muista että aina ja kaikessa olet vahvan tasapainoisen
lempeän johtajan auktoriteetillä varustettu. Koira lukee energiaa
ei sanoja!
Varsinaiset
Opetustuokiot eivät saa aluksi olla kovin pitkiä, koska pieni pentu
kyllästyy kovin nopeasti ja toivottuun suoritukseen pääseminen ei
tunnukkaan enää mukavalta.
Pennulta
pyydetään korkeintaan kaksi onnistunutta suoritusta peräkkäin
samasta asiasta, ettei tule turhautumisen tunnetta. Palkitsemisista
parasta on, nyt ja jatkossakin aina kehut ja koiran hyvänä
pitäminen. En suosittele ottamaan käyttöön namipaloja. Ne
helposti ajoittuvat väärin, tulevat väärään energiaan
yhdistetyiksi ja täten heikentävät laumanjohtajan auktoriteettiä.
Pentu ja nuori innokas koira on luontaisesti kiinnostunut tekemään
mieliksi laumanjohtajalle ilman herkkujakin. Namipalat vievät
huomion johtajasta herkkuun, laumanjohtajan auktoriteetti muuttuu
"karkkiautomaatiksi". Hyväksytyksi ja kehutuksi tuleminen
ovat kuitenkin aina varmat ja saatavilla olevat motivaation lähteet.
Ja kun koiran ja ihmisen side perustetaan jo pentuna
molemminpuoliseen luottamukseen homma toimii vallan hienosti ilman
"karkkeja". Nameilla saattaa olla omat hyvät paikkanasa
mutta ne eivät kuulu perus tottelevaisuus opetukseen. Muista,
parasta toimintamalli opetusta harjotat arjen tiimellyksessä. Opeta
koiraa käyttäytymään aina tilanne kerrallaan, niinkuin toivot sen
jatkossakin arjessasi käyttäytyvän.
Vieraat
On
selvää että moni tahtoo heti miten nähdä uuden perheenne
jäsenen. Pentukoirat kun ovat hyvinkin hurmaavia. On tietysti
tärkeää että pentu tottuu vierailijoihinkin nopeasti, mutta
ensimmäiset päivät on hyvä rauhoittaa omaan laumaan
leimaantumiseen. Sitten kun vieraita tulee on tärkeää että nyt ja
aina myöhemminkin perheen ihmiset ottavat tulijat vastaan ovella
ensin, ei koira. Kun vierailijat ovat sisällä ja tervehdykset on
hoidettu sen jälkeen koiralla on lupa tulla tervehtimään. Ei niin
että koira on ovella haukkumassa, pyörimässä ja hyppimässä
ensimmäisenä. Tämä siksi että koira ymmärtää että sen
tehtävä ei ole vartioida ovesta sisään tulevia vaan lauman johto
on se joka hyväksyy vierailijat. Näin ei synny joka rapsausta oven
takaa kuulevaa 24/7 aktivoitua liiketunnistinta. Koira oppii olemaan
rento ja noteeraamatta turhia ääniä. Luottamaan laumansa ihmisten
olevan ensisijaisia reviirin ahaltijoita ja vartijoita.
Pennnun
pitää saada omaehtoisesti mennä nuuhkimaan itse vieraat. Meneppä
itse lattialle kontallesi kun sisään syöksyy lauma suureen äänneen
"Voooiii miten iiihana" kiihtynyttä energiaa huokuva
sinulle tuntematon tyyppi joka syösyy sinua kohti kuin saaliinsa
kimppuun lehahtava kotka. Mahtaisi tulla vähintäänkin trauma.
Joten kun pentu saa, luvan laumanjohtajalta saatuaan, mennä itse
tervehtimään tulijan luodaan taas luottamus pohjaa.
Jos
pentu on rohkeaa sorttia tulee heti vieraankin luo ja riehakkaasti
alkaa hyppiä vasten, purra käsiä, roikkua lahkeessa tms. Tämä
tulee kieltää välittömästi. Jos vierailija ei siihen puutu
omistajan on toimittava. Vaikka se nyt vaikuttaa leikiltä, on se
muutaman kk:n päästä rajua, inhottavaa ja dominointi ele koiralta.
Nappakka murahdus tms. komento ja jos ei tehoa, pikku "puraisu".
Ja niin että tottelee. Vaikka vieras ei kokisi tätä ongelmana,
kuulee hyvin usein "ei se mitään haittaa" lauseen, tämä
on aikuisena iso ongelma ja siksi tulee kitkeä pois nyt. Myös
pieniltä koirilta.
Rauhallisen
pennun annetaan haistella, koskematta siihen tai puhumatta sille.
Näin annataan sille tilaisuus tutustua vieraaseen. Kun pentu on
nuuhistelunsa suorittanut sitä voidaan silitellä, vieraitten ei ole
viisasta antaa ylen määrin pallutella pentua sylissä tai
muutenkaa. Pentua sen enempää kuin aikuistakaan koiraa ei koskaan
tuijoteta silmiin, se on osoitus haasteesta.
Koiraa
ei saa koskaan teljetä toiseen huoneeseen kun tulee vieraita. Se
voidaan komentaa omalle petilleen ja käskeä pysymään siellä. Ja
jos vieras nyt ei menetä kauhusta tajuntaansa siinä tapauksessa
että koira tulee luvan kanssa haistelemaan, olisi koiralle tärkeää
että se saisi aina rauhallisesti haistella vierailijat. Tämä antaa
koiralle kuvan että vierailijat eivät ole uhka, tai mitään
muutakaan ihmeellistä. Koiran petille ei ole kellään vieraalla
mitään asiaa! Vieraalla tulee olla oikeus komentaa koira pois
luotaan, mutta myös huomaavainen isäntäväki käskeä koiran
kauemmaksi jos vieras vaikuttaa vaivaantuneelta "tungettelevasta"
koirasta. Vieraat eivät saisi koskaan, sen enempää kuin on
välttämätöntä, komentaa toisen koiraa. Saati ruveta pitämään
mitään koulutus sessioita. Ei myöskään ole soveliasta että
vieraat syöttävät MITÄÄN koiralle. Varsinkaan taskusta
kaivettuna suoraan kädestä. Isäntäväki huolehtii koiransa
ruokinnasta ja herkuista. Jos vieraat haluavat tuoda jotakin
koiralle, voi isäntäväki kiittää kauniisti ja tarjoilla
tuliaiset koiralleen sopivaksi katsomanaan aikana, tai ne voidaan
laittaa maahan ja rauhalliselle koiralle laumanjohdon lupa, "saa
ottaa."
Ja
kahvi -/ruokapöydän luona ei koiran saa antaa norkoilla. Tällä
estetään se, että hyväntähtoinen mutta väärässä uskossa
oleva salakäsi ei anna pöydästä koiralle mitään. Ja muutenkin
ruuan julkea norkkaaminen lauman ylempiarvoisilta on kuin haettaisiin
kaksintaistelua laumanjohtajan paikasta. Koira on syytä ruokailun,
ruunalaiton tai kahvittelun ajaksi syytä komentaa pois välittömästä
homman läheisyydestä.
Koiran
tavarat ja hoitotoimet
Pentu
ei voi tietää luonnostaa mitkä lattialla olevat tavarat ovat sille
sallittuja ottaa, mitkä taas ei. Ensinalkuun on parempi siirtää
ainakin kaikkein kalleimmat kengät, kännykät, kaukosäätimet,
rakkaimmat lelut ym. turvaan koiran hampailta. Koiralla pitää olla
joitakin sallittuja omia tavaroita esim. koirille tarkoitettuja
leluja, puruluita ym. joita se saa mielin määrin purra ja
riepottaa. Pentu tarvitsee tälläistä pikkupuuhaa vielä jonkin
aikaa. Puruluut ym. vastaavat estävät myös hammaskiven
muodostumista eli ovat hyväksi suun terveydelle ja helpottaavat
hampaiden vaihtumisen yhteydessä syntyvää kutinaa.
Jos
pentu saa hampaisiinsa jotain ei sille kuuluvaa, murahdetaan/ IRTI.
Jos ote ei heti irtoa otetaan pikkuisen niskasta kiinni ja toistetaan
käsky. Pentua ei pidä kuitenkaa nuhdella jos se ihmisiltä
huomaamatta on amputoinut barbin jalan tai tehnyt pitsireunat
lompakkoon ja homma on jo jätetty taakse. Koira elää hetkessä
eikä ymmärrä tunti jälikäteen tullutta torua.
Tuhojen
jäljet tulee kaikessa hiljaisuudessa siivoilla pois, mieluiten niin
että on sen pahimman otsasuonen tykytyksenkin taanuuttanut ennenkuin
alkaa putsimaan. Näin tulla vahingossa siihen tilaan jossa koira
jatkaa tuhoamista koska sai siitä huomiota.
Koiralla
tulee olla omat vesi-ja ruokakupit. Mieluiten teräksiset. Niitä ei
voi pureskella rikki ja ne on helppo pitää puhtaana. Nämä astiat
eivät saa olla missään muussa käytössä, esim lasten leikeissä.
Kun koira syö aina samassa paikassa samasta astiasta on muualta
ruuan tai herkkujen tavoittelu helpompi kieltää. Koiran omat kupit
tulee ottaa myös matkoille mukaan. Myös matkalle mukaan on hyvä
ottaa koiran oma peti tms. jossa on tuttu haju. Se auttaa koiraa
rentoutumaan ja lepäämään.
Jokaisella
koiralla tulee olla myös sen turkin vaativa harja/kampa. Harjaamista
kannattaa harjoitella myös suht usein pentuaikaan, jotta se on
sitten sujuvaa aikuisenakin. Jos koirasi kulluu trimmattaviin
rotuihin, kysy kasvattajalta ohjeita.
Koiran
kynnet leikataan siihen hommaan tarkoitetuilla saksilla. Jos et ole
ennen leikannut pyydä jotakuta osaavaa näyttämään homma kädestä
pitäen että saat varmuuden tehdä homma oikein ja koirasi antaa
tehdä sen jatkossakin hangoittelematta. Kynsien leikkuun tarve on
hyvin yksilöllinen, mutta mielummin ihan vähän hyvin usein kuin se
että kynnet kasvavat ns. yli ja koiran kävelykin saattaa muuttua
vaikeaksi tai kivuliaaksi. Kynsien leikkuu kannattaa opettaa niin
että koira makaa kyljellään ja voi ns. rentoutua samalla. Opeta
siis koira makaamaan kyljellään jo heti pentuna. Avuksi on hyvä
ottaa otsalamppu, näin näät helpommin mistä kohtaa kynsi on
turvallista leikata. Älä koskaan käytä kynsisaksien nk.
Stoppareita. Ne eivät ole tae siitä ettet leikkaa liikaa. Leikkuuta
kannattaa suorittaa vaikka pari kertaa/kk ihan pikkikiriikkisen
kynnenpäätä nipsaisten, ennemmin kuin niin että kotkankynsien
hermonkohdasta ei ole enää mitään tietoa.
Pesemistä
tulee suorittaa vain tarvittaessa ei siis jatkuvalla kaavalla. Pesuun
tulee käyttää vain laadukkaita koirien pesuun tarkoitettuja
shamppoita. Koiran ihossa ja turkissa tulee olla tietty rasva ja sitä
ei saisi kuivattaa liiallisella pesulla. Jos koirallasi on pitkä/
tiivis karva, huolehdi että turkki myös kuivuu kunnolla, ettei
märässä turkissa ala pesiä infektioita jotka voivat aiheutta
ihotulehduksia. Kurakelin aikaan kannatta vain huuhtaista/ kuivata
rievulla koiran tassut ja mahan alusta. Myös tälläiset
toimenpiteet on syytä opettaa jo heti alusta lähtien.
Prusperiaatteena
että kun pentua käsittelee, korvista, hampaista, kynsistä,
turkista aina säännöllisesti kohtuu usein, eivät mitkään
hoitotoimet nouse ongelmaksi myöhemminkään.
Liikuntaa,
Kuria, Hellyyttä
Nämä
ovat ne kolme tärkeää asiaa joita jokainen koira tarvitsee. Ja
nimenomaan tässä järjestyksessä. Ja heti siitä lähtien kun
pentu tulee taloon.
Liikuntaa
niin että energia tulee purettua eikä patotunutta energiaa pääse
syntymään. Tällöin koirasi mieli pysyy tyynenä ja se jaksaa
keskittyä siltä vaadittuihin asioihin. Jos koirasi vaikuttaa
hermostuneelta tai on sisätiloissa levoton se saa mitäilmeisemmin
liian vähän liikuntaa. Pennun liikunta perustuu pitkälti leikkiin
jota harjoitetaan mieluiten ulkona. Mutta jo ensimmäisistä
kuukausista eteenpäin koira nauttii suuresti lenkkeilemisestä joka
tapahtuu seuraten laumanjohtajaa. esim. 12viikkoinen pentu kulkee jo
hyvin mielellään useitakin puolen tunnin lenkkejä /päivä
omistajansa kanssa.
Kuri
ja säännöt ovat koiran psyyken pelastus. Koira joka saa tehdä
kaiken haluamansa tai jonka asemaa ei osoiteta laumassa ihmisten
alapuolelle, VOI ERITTÄIN HUONOSTI. Rakasta siis koiraasi, luomalla
sille säännöt ja pitämällä yllä hyvää kuria.
Esimerkiksi
koira joka saa aina ensimmäisenä ennen ihmistä mennä
vastaanottamaan ovesta vieraat sisääntulijat, luulee että sen
tehtävä on vahtia laumaan tulijat. Tämä johtaa siihen että koira
on hyvin sressaantunut siitä että sen täytyy olla lauman "valvova
silmä" 24/7. Kuka tahansa uupuisi tälläiseen ja alkaisi ns.
häiriö käyttäytyä. Koira, joka lenkille lähdettäessä saa
"hoputtaa" omistajaansa pyörimällä kuin väkkärä
eteisessä ja ryntää ovesta ennen omistajaansa, niin että väliin
jäävään hihnan pinkeyden soinnin voi melkeen kuulla, luulee että
sen tehtävä on ulkona kulkiessa olla lauman johtaja. Tämä jälleen
kerran luo koiralle paineita, joita sen ei pitäisi kokea. Kun koira
laitetaan odottamaan niin kauan että ulkoiluttaja on pukenut kengät
ja takin päällensä, ja sitten nöyränä odottaa että panta ja
hihna on kaulassa ja vasta ulkoiluttajan luvalla lähtee tämän
perässä ovesta ulos. Tämä on koiralle osoitus siitä että
ulkoiluttaja on määrätietoinen vahva laumanjohtaja jota on
lenkillä mukava seurata ja meno on rentoa, eikä koiran tarvitse
vahtia ympäristöä.
Hellyyttä
saa ja pitää osoittaa mutta muista että koirasi tulee olla silloin
rauhallisessa tasapainoisessa mielentilassa.
Koirasi
haluaa ansaita ruokansa ja rakkautensa. Siksi rakasta koiraasi koko
sydämestäsi, mutta osoita se vain kun koirasi on hyvällä
käytöksellä ja tasapainoisella mielentilalla ansainnut sen. Eli
kun koiraa huomioidaan se tehdään aina ihmisen ehdoilla. Koira ei
edes pentuna saa koskaan "haastaa" ihmistä leikkimään
tai tulla komentamaan ulos lähtöön tms. Kun pentu tulee jalkoihin
kiehnäämään sitä ei automaattisesti kumarruta rapsuttamaan ja
paijaamaan. Tämä on tärkeä osa laumakasvatusta. Koira oppii että
huomiota ei saa dominoivalla "mulle heti" asenteella vaan
lauman ylempiarvoiset suovat sitä hänelle kun on heille sopiva
hetki. Pentujen emä on aloittanut tämän tapakasvatuksen jo niiden
ollessa 4-8 viikkoisia, matala murahdus tai pieni nipistys niskasta
on kertonut että nyt ylempiarvoinen haluaa olla rauhassa. Tästä
ihmisen, pennun uuden laumanjohtajan on hyvä jatkaa. Näin koira
oppii paikkansa laumassa ja dominoiva käytös karisee jo alkuunsa.
Aikuisiällä koira on nöyrä, kuuliainen, iloinen ja helposti
käsiteltävissä oleva kiltti rakastettava yksilö.
Muista
että kaiken takana pitää olla tasapainoisen lempeän mutta
voimakkaan auktoriteetin asenne! Ajatuksena niin että koira on aina
100% maailman ihanin laumanjäsen. Jos jotakin toimintoja pitää
korjata, ne korjataan ja HETI samalla sekunnilla kun toivottu
toiminto saadaan aikaan, paine poistuu ja tilalle tulee taas 100%
luottamus ja tyytyväisyys koiraasi. Hyvin pian tämä luotto ja
tyytyväisyys alkaa ruokkia itse itseään. Kun koira saa
luottamuksesi ja parhaan palkinnon jonka koira voi saada,
tyytyväisyytesi sen olemassaoloon, se alkaa toimia sen mukaan jotta
tämä tila pysyisi yllä. Kun taas koira toimii kuin "ihmisen
mieli" tämä tyyytyväisyys ei voilla olla huokumatta
ihmisestä. Ja naks, positiivinen kehä on rakennettu.
Ihania
yhteisiä aikoja,
ja
aina tarvittaessa käytössänne,
Koirakorjaaja
Kati :-)
Hieno teksti, tästä oli meille apua! (:
VastaaPoista