Koira elää hetkessä, ota kiinni näistä hetkistä. Minä autan mieluusti.

Tässä nyt selvennettäköön sitä asiaa, että ketään ei ole tarkoitus dissata tai saada kenenkään mieltä apeaksi siitä että on elänyt sellaista elämää koiransa kanssa kun on luullut hyväksi olevan. Jokainen on tehnyt varmasti silloisen parhaan tietonsa ja taitonsa mukaan. Mutta haluan korostaa sitä että koskaan ei ole liian myöhäistä parantaa suhdettaan koiraan ja avata uusia näkymiä koiran maailmaan.
Minäkin pyrin tekemään sitä joka päivä ;-)
Myöskään minkään koulutus suuntauman systeemeitä en halua jyrätä, paitsi kaikkea väkivaltaan ja agressiivisen toiminan kautta haettua "tottelevaisuutta" paheksun voimakkaasti.
Väkivalloin kohdeltu koira on kuin munille potkittu mies. Kipu ja viilto lamauttaa, mutta kun mitta tulee täyteen ja adrenaliinit purkautuvat, voi seuraamukset olla karut.
Eivät koirat toisiaankaan hakkaa, saati agressiivisuudella koiralaumaa johda. Itseasiassa agressiivisuus on koiramaailman heikkoutta ja pyritään eliminoimaan lauman toimesta joko alistamalla tyynnyttämään tai tappamalla. Siinä sitä voi sitten miettiä jokainen tahollaan että millainen tikittävä aikapommi on hakattu koira. Olipa dominassitasonsa kuinka alhainen tahansa. (Mutta tälläisenkin koiran voi kuntouttaa onnelliseksi rennoksi seuraajaksi.) Ja kuinka sekaisin ja stressaantunut on koira joka agressiivisin elein pitää valta-asemaansa ihmis laumassa. Että Tuleen ei kannata jäädä makaamaan!
Ihmiset ovat vain valitettavan vieraantuneita siitä mikä on eläimen luonto ja todellinen ulosanti. Samaistavat koiran ihmiseen, luullen tekevänsä suurenkin palveluksen rakkaalle lemmikilleen.
Koiran rakastaminen ja oikein kohteleminen kun eivät automaattisesti ole sama asia. Tapa käsitellä koiraa samaistaen sitä ihmispsygologiaan ei toimi. Vaikka se tehtäisiin kuinka suurella rakkaudella hyvänsä.

Koira tahtoo kuitenkin olla koira ja minä mieluusti kerron ihmisille kuinka koiralle tehdään suuri palvelus ja rakkauden osoitus näyttämällä sille sen paikka laumassa.
Koira tarvitsee ja haluaa aina johtajan. Jos koira ei sitä laumastaan saa, ajaa luonto sen olemaan johtaja.
Olemalla ihmisenä hyvä laumanjohtaja ja antamalla koiralle mahdollisuus olla koirana rento seuraaja, olet taatusti koiraasi täysillä rakastava.
Rakastan koiria ja luontoa, siksipä lainaakin tässä vanhaa sanontaa. On turhaa vastustaa luontoäitiä, siksipä teenkin yhteistyötä sen kanssa.
Kyse on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan kyvystäni tulkita luonnon tarkoittamaa ja toimia tulkkina koiran  sellaisen ihmisen välissä joka on sen kyvyn hukannut. Useimmat ovat sen kyvyn hukanneet, eikä se ole mielestäni nykyolosuhteissa mikään ihme.
Ja ei todellakaan ole häpeä myötää sitä ettei ole, siitä huolimattakaan, että koira ei ole ensimmäisesi, ihan kartalla koiransa käytöksestä. Tai että olisi hienoa osata tulkita sitä vielä paremmin. Päinvastoin. Nostan heti hattua ihmiselle joka tämän myöntää.

Korostan että tyylini tehdä tätä koirakorjaajan hommaa on pitkälti itse kehittelemäni ja oppimani. Joitakin tiedon jyväsiä, mausteita ja superpähkinöitä olen saanut vanhoista koulutus oppaista ja muutamilta jo edesmenneiltäkin koirakouluttajilta. Ja mainittakoon vielä että suuri tuki ajatusmaailmalleni on ollut Cesar Millan.
Mutta minut on opettanut ja kouluttanut elämä ja sen sisältämät koirat.
Minun metodini perustuvat luontoäidin sääntöihin ja koiramaailman psygologiaan.
Minä kouluttaudun lisää joka kerta kun tapaan uusia ihmisiä ja uusia koiria.
Minuun kannattaa tutustua ihan avoimin mielin.
Työni tulokset ovat lienee paras suositukseni.
Minä olen KOIRAKORJAAJA Kati.

Käytännössä.
Menen siis kutsuttaessa koiran ja hänen perheensä luokse.  Istumme hetken ja keskustelemme heidän tilanteestaan ja mitkä ovat heidän näkemänsä haastekohdat.  Tämä tehdään ikäänkuin olisin kuka tahansa vieras jolle puhuttaisiin koiran toimista. Samalla saatan jo näyttää miten ovella vastaan pomppivan koiran saa rauhoitettua ja kuinka sohvalla ihminen saa istua "rauhassa" ja muita siinä kättelyssä esiin tulevia tilanteita. Puhun tässä perheestä siksi että olisi suotavaa että kaikki ne jotka ovat osa koiran päivittäistä elämää, koko senhetkinen koiran lauma, olisi paikalla koiraa korjattaessa ja opetettaessa ihmisiä, mitä koira todella milloinkin viestittää ja kuinka niihin viesteihin tulee vastata. Käsitten asiaa aina kokonaisuutena, koska koira toimii niin. Se ei erottele aikaa, arkea pyhästä tai ihmisiä isänä tai tyttärenä. Sille päivät ovat päiviä, erilaisine toimineen ja ihmiset lauman jäseniä, erilaisine energioineen.

Luotuani hieman kokonais kuvaa ongelmista ja niiden syistä, lähdemme yleensä koiran kanssa lenkille. Näin saan hyvän kontaktin koiraan ja välimme syntyy luottamus. Koiran saadessa purkaa energioitaan sen kehonkieli koko ajan kertoo minulle asioita joita "tulkkaan"  ihmislauman jäsenille. Samanaikaisesti palautan koiraa sille energiatasolle jossa sen luontaisesti on hyvä olla. Rentoon tasapainoiseen seuraajan asemaan. Kun koira alkaa toimia, ottaa joku perheenjäsenistä hihnan ja näytän hänelle "kädestä pitäen" kuinka koiran kanssa kuljetaan. Vaikka kaikkien koiraa kuljettavien kanssa erikseen. Tämä on erittäin tärkeä harjoite niin koiralle kuin ihmisellekkin vaikka hihnassa kulku ei varsinaisesti tuottaisi ongelmia. Jokainen joka näkee sen omin silmin ymmärtää varmasti mistä puhun.

Ulkona teemme kaikki harjoitteet mihin ongelmiin ulkotiloissa tarvitaan ratkaisua. Tarvittaessa luodaan nk. ärsyke ja häiriö tilanteita jotta väärät käyttäymismallit saadaan poistettua. Otan mukaani tarvittaessa avustajan/ ja jonkin omista koiristani.

Takaisin sisälle mentäessä koiran olo on jo helpottunut ja tarvittaessa joitakin harjoituksia jatketaan vielä sielä. Kaikki ongelmakohdat käydään käytännössä läpi ja toivon että minulta kysellään mahdollisimman paljon. Saattaa kuulostaa hieman uskomattomalta, mutta oikealla asenteella ja muutamilla käytännön toimilla koiran käytösongelmat voidaan poistaa jopa 15:sta minuutissa. Harvemmassa ovat ne koirat joiden tasapainon palautukseen menee enemmän kuin tunti. Näittenkin kohdalla hommaa ei jätetä kesken vaan pyrin aina toimimaan koiran kassa niin kauan että tilanne tasoittuu ja saamme aikaan yhdessä haluamamme toiminnot.  Lopuksi käymme läpi asiat ikäänkuin yhteenvetona. En yleensä jätä kirjallista materiaalia, koska mielestäni tärkeämpää kuin papereiden lukeminen on asioiden tekeminen, oikeiden tapojen omaksuminen ja vahvistamien sekä väärien karsiminen.  

Tässä on kuitenkin huomattava että vaikka kuinka saan koiran balansiin ja käytösongelmat kuriin, tästä alkaa perheen ja koiran välinen "työ". Lauman yhteisöllisyyden eheyttäminen. Asioihin jotka ovat jääneet huomiotta tai saaneet vääränlaista huomiota keskittyminen. Arjen rutiinien organisointi koirankin perspektiivistä. Kun nämä uudet systeemit tulevat rutiineiksi koira täyttää sen paikan jolle se alunperinkin on otettu. Olemaan rento seuraaja, perheen-ja laumanjäsen mallia koira.

Hieman koirasta riippuen käyntiini kuluu aikaa 2-3 h. Yleensä minun osaltani yksi käyntikerta riittää. Toki sen jälkeen kun olen käynyt minuun voi olla meilitse tai puhelimitse yhteydessä jos ja yleensä kun, kysyttävää ilmaantuu. Toki tulen tarpeen vaatiessa toisenkin (ja niin monta kertaa kuin tarvetta on) kerran paikalle. Ohjeistankin niin että olisi suotavaa ottaa minuun yhteyttä jokatapauksessa n.1-2 viikkoa käyntini jälkeen. Näin on helppoa antaa vielä "hienosäätö" vinkkejä, valaa uskoa onnistumista kohti ja kartoittaa tarvitaanko uutta käyntiäni. Lisäksi saan itselleni arvokasta palautetta kuinka homma on toiminut.

Mitkä sitten ovat käyntini kustannukset?

Olen pyrkinyt pitämään hinnoittelun sellaisena ettei raha muodostuisi kenellekään kynnyskysymykseksi siihen että tarvitessaan apua voi sitä minulta ottaa.
Rakkauteni koiria kohtaan on kuitenkin huomattavasti suurenmpi kuin arvostukseni rahaa kohtaan. Faktaa on että ilmaiseksi en voi tätä tehdä mutta,  tuntiveloitukseni on keskiverto autokorjaamon tuntitaksasta n.puolet ja matkaveloitukseni ei myöskään kulje luokassa epätodellista kiskurimaisuutta. ;-)
(Mutta jos minusta joskus sattuisi tulemaan miljonääri, lupaan heittäytyä koiramaailman korjaavaksi hyväntekeväisyydeksi ;-)

Vain siitä että koira saa arvoisensa elämän ja koiran lauma, arvoisensa jäsenen on missio jonka teen minulle suodulla taidolla ja täydellä sydämellä. Siitä en ole halukas  tinkimään :-)
Apua tarvitessaan kannattaa siis ottaa yhteyttä, maksupolitiikkaa voi tarvittaessa säätää.

Ja Tiedoksi heille jotka ilmeisen huolissaan ovat myös siitä, että onko verotukseni kunnossa, voin kertoa, että verottaja on varsin tietoinen tilanteestani. Ja summista päätellen maksan kyllä, ehkä jopa jonkun muunkin veroja.

Jokainen koira on yksilö, jokainen perhe on toimineen uniikki. Siksi on hurjan hankalaa kertoa juurikaan tämän tarkemmin, mitä käyntini aikana tapahtuu.
Mutta jos mietit nyt tätä lukiessasi että voisikohan tuo auttaa meidän koiramme kanssa, ota jo yhteyttä. Se voi olla koirasi ja sinun elämääsi huimasti täydentävä teko.

MITÄ KIELTÄ KOIRA YMMÄRTÄÄ?

Palataampa hieman alkulähteille

Kun ihminen aikoinaan huomasi että villikoirat, dingot ja sudet
lähestyivät ihmisiä varovaisesti uteliaina ja kiinnostuneena ruuasta,
alkoivat he pikkuhiljaa tarjota näille ruokaa, lähinnä siis
ruuantähteitä ja luita. Aluksi vähemmän tietoisesti tavoiteena
kesyttää yksilöitä kulkemaan mukana omissa laumoissaan. Pian ihmiset
kuitenkin huomasivat koirista olevan hyötyä. Nämä ilmoittivat
lähestyvästä vaarasta esim.pedoista ja pitivät haittaeläimiä, rottia
yms. loitolla.
Kun sitten pikkuhiljaa joitakin yksilöitä "kesyyntyi" ja "liittyi"
ihmisten laumoihin alettiin suosimaan tietyn tyyppisiä käyttäytymis
malleja.
Näin syntyivät koirat jotka osoittivat / ajoivat saaliin esiin. Koiria
jotka aktiivisesti vartoivat laumaa/ varoittivat vaarasta ja jopa
puolustivat tältä.
Koiria jotka oppivat "hillittyä saalistamista" eli paimentamaan karjaa.
Kaikki tyyni nk. villikoirista ihmisten läheisyyteen jäivät ne jotka
omasivat mm. rohkeuden ja uteliaisuuden, matalahkon dominassin, halun
miellyttää, innokkuuden oppia uusia asioita ja halun seurata "helppoa"
ruokaa. Eli ei aikuiselle villipedolle tyypillisiä piirteitä, vaan
koiralaumojen pentujen olemusta. Joten nykyisen kesykoiramme
voidaankin sanoa jalostuneen "pentuaivoiksi" eli käyttäytyvän
villikoiriin verrattuna nk.pentumaisesti koko ikänsä.

Tämä on taas syy siihen miksi koira on hyvinkin vastaanottavainen ja
oppimiskykyinen, kyvykäs sopeutumaan päivittäinkin vaihtuviin
tilanteisiin, halukas seuraamaan jopa toisen lajin, ihmisen
esimerkkiä.  Halukas alistumaan. Ja alistumisella en nyt tarkoita sitä
mielentilaa jossa niska kyyryssä, "pissa housussa" lamaannutaan
toimintakyvyn mateluasteelle. Alistumien koiramaailmassa tarkoittaa
mielen vapautumista johtajan raskaastakin taakasta, kykyyn asettua
rennon seuraajan rooliin. Yhdeksi toimivan laumakombinaaton jäsenistä.
Ja nämä ovat Syyt siihen miksi nykykoiramme tarvitsee tasapainoista
laumanjohtajaa viestimään ja näyttämään toimintaohjeita.
Ja vaikka jalostuksessa on onnistuttu luomaan jos jonkinmoista
ulkomuotoa ja taipumusta fyysiseen toimintaan, kesykoiran perimmäisin
taipumus, pentumainen tarve seurata johtajaa ei ole muuntunut
mihinkään.

Siispä jokainen koira, rotuun, kokoon, ulkomuotoon, taipumukseen
toimia tai edes dominassi tasoon katsomatta tarvitsee ja kaipaa
tasapainoista vahvaa johtajaa.
Koira ja ihminen ovat molemmat lauma lajeja, siksikin yhteiselo toimii
jopa hämmästyttävän hyvin, vaikka nk. lajikäytös erot ovat ainakin
käytännön tasolla suuriakin.
Eli koira pyrkii aina esihistoriallisen taipumuksensa ja jalostuneen
"pentumaisen" mielensä mukaan hakemaan laumastaan johtajan. Jos tätä
tasapainoista, ohjeistavaa johtohahmoa ei löydy, luonto ajaa koiran
ottamaan johdon itselleen.
Auktoriteeteistäkin puhumme, mutta monelle ihmiselle tämä tarkoittaa
hahmoa jonka edessä pelkäämme itsemme jopa lukkoon asti. Ja toki
sellaisiakin nk. johtajia on paljonkin, että henkeäkin vedämme vain
siihen tahtiin kuin on lupa, mutta tämä ei ole se auktoriteetti ryhmä
jota minä peräänkuulutan. Vaan se auktoriteetti, jota jokainen koira,
ja väittäisin että jokainen ihminenkin jossain määrin kaipaa, on
lempeä, määrätietoinen, voimakas, oikeudenmukainen ja kyvykäs sekä
halukas antamaan selkeitä toiminta ohjeita. Viisas ja  ennenkaikkea
henkisesti voimakas lauman alfa.

Mikä sitten erottaa ihimsen ja koiran?
Monessa kohtaa ongelmaksi muodostuu juurikin se, että koira elää
vaistojensa viemänä, ihminen pyrkii älyssään pättelemään ja
priorisoimaan. Koira elää hetkessä, miettimättä tunti sitten
tapahtumatta tai arvailematta tulevaisuutta, ihminen koitaa rakentaa
ja pitää kasassa paljon pidemmän aikajanan kokonaisuutta.
Yhteisymmärrys tökkää siihen että koira näkee ja kokee ihmisen
vaistoillaan, energioillaan ja ihminen koiran enimmäkseen näkee ja
kuulee koiraa. Ja mitä enemmän ihminen olettaa koiran toimivan näon ja
kuulon varassa, samassa ajatusten virtamaailmassa kuin itsensä, nk.
inhimillistää, sen kauemmaksi hän ajautuu kyvystä "ymmärtää" koiraa.
Mutta kun ihminen laskeutuu lähemmäs luonnontilaa, paneutuu
tarkkailemaan nk. äänettömiä viestejä ja kehon kieltä, oppii hän
"puhumaan" koiraa.
Koira ei "puhu ihmistä" mutta ihminen voi osata "puhua koiraa".
Ja kun yhteiselon ihmisen vaatimukset koiralle lasketaan tälle
tasolle, saadaan pikkuhiljaa koirasta koulittua se "täydellinen".
Tämä energioilla  ja kehonkielellä viestittäminen on koiralle
luontainen ja ainut tapa "puhua". Ihmisille nykyään valitettavan
paljon enenevässä määrin ns. tiedostamatta  katoava viestintä muoto.
Mutta jos koiran kanssa huomioidaan että siihen mielen kuunteluun ja
kehon  katseluun kuuluu paneutua, monta ongelmaa vältetään /
korjaantuu. Lisäksi harrastetaanpa tai touhutaanpa koiran kanssa mitä
tahansa, tulokset ovat monin verroin hedelmällisempiä kun yhteys on
koiran ja ihmisen välillä oikeanlainen = koiramainen. Ja olen
havainnut ettei tästä mielen nk. hiljaisempiin sopukoihin
paneutumisella ja keskittymisellä tasapainoiseen, määrätietoisen
voimakkaaseen energiaan ole haitaa myöskään ihmisten välisissä
suhteissa ;-)
Muistakaamme siis että koirat peilaavat eniten meidän ihmisten
hiljaisia energioita, ja koira voi täysin luottaa vain ihmiseen joka
täysin luottaa siihen.
Haluttaessa koiralta jotakin tiettyä toimintoa, täytyy käskyn
yhteyteen liittää aina vahva usko ja näkemys siihen että koira kykenee
täyttämään tämän käskyn, jotta tulos olisi toivotunlainen. Epäröinti,
pienikin, tekee koiran olon epävarmaksi ja ihmisen ja koiran yhteys
rakoilee tai katkeaa tyystin. Koiran hallinta ja toimintaan
käskyttäminen ei koskaan toimi pelkän mekaaniikan pohjalta.
Anna siis koirasi tuntea turvaa ja rakkautta olemalla hänelle vahva
laumasi alfa.
Vaikka kaikilla on tämä taito syvimmässä olemuksessaan, kyky käyttää
tätä on monella vaipunut unholaan joten, Tarvitessasi apua tämän
taidon löytymiseen itsestäsi älä epäröi ottaa yhteyttä
Koirakorjaajaan.

Kuinka minusta tuli Koirakorjaaja

Kun minä synnyin oli kotonani eläimiä. Oli parhaimmillaan 22 hevosta,

useita koiria, välillä pentueitakin. Useita kissoja, niin ikään

kissapentuja. Oli kanoja, kaneja, ankkoja, lampaita, vuohia, possuja

ja jopa yksi lehmäkin.

Kun olin nuori ei ollut intressiä, saati varaa, haalia

merkkivaatteita, higteciä, neonia, ja ehkä tästä syystä ei paljon

ystäviäkään. Irvailijoita kyllä sitäkin enemmän. Mutta minä sain

kasvaa ympäristössä jossa näin eläinten silmin miten pintaliidosta ja

leuhkailusta ei ollut mitään iloa. Itseasiassa siitä tehtiin loppu

ennenkuin se pääsi pään nostoa ylemmäs.

Opin kuinka kissa valtaa koiran pedin itselleen, tyynen viileästi,

huokuen silti rakkautta. Kuinka hermostunut hevonen rauhoittuu, ei

väkisin vaan hiljalleen tyynnyttämällä. Kuinka vuohi oppii ällittämään

ihmistä ja tarvittaessa toisinpäin. Kuinka kukko kutsuu kanojaan

syömään ja kuinka koirat vahtivat imislapsia kuin omia pentujaan. Näin

kuinka varsat, pennut, tiput, kilit, vasikat, syntyivät. Näin miten

vain elämään riittävän vahvat jaksoivat ponnistaa elämän ensimetrit

ja kuinka emot kasvattivat jälkeläisiään kurilla ja rakkaudella. Ja

monta monta muuta asiaa, joita kiparilla notkuneet ikäiseni eivät

koskaan voineet edes kuvitella.

Opin sen kuinka tärkeää on pitää yhtä luonnon lakien kanssa. Kuinka

tärkeää on se, että on läsnä ja ymmärtää läsnäolevan.

Opin äänettömän ja hiljaisen kielen käytön. Energian tärkeyden.

Opin sen kaiken mitä nyt opetan.

Vuosia kului, tein kaikenlaisia töitä hevosten ja lasten hoitamista,

tsupparia, sihteeriä, siistijää, myyjää, tarjoilijaa, kokkia, ja

lomittajaa sisältää uralistani. Eläinlääkäriksi olisin halunnut,

apulaiseksi aloin kouluttautua. Mutta elämällä oli minulle muuta

käyttöä tuolloin. Takaraivolla kuitenkin takoi ajatus siitä että

paikkani on siellä missä eläimet ja ihmiset apuani tarvitsevat.

Lomittajan työtä tein liki 10 vuotta, sydämellä, en kiistä. Samalla

usein huomasin puhuvani koirista ja niiden käytöksestä kaikille

kiinnostuneille. Kaikille apua kysyville (ja varmasti niillekkin

jotka eivät ymmärtäneet edes kysyä ;-) jaoin auliisti neuvoja.

Sitten kääntyi taas uusi lehti.

Tapasin 34 vuotta kadoksissa olleen aviomieheni.

Tajusin tai sanotaanko kuukausien kituuttamisen jälkeen myönsin

olevani kipeä ja lomittajan hommat eivät enää tulleet kyseeseen.

Sairautta ei vielä ole kyetty nimeämään, mutta vaikka välillä mietin

kumpi puoli kuuluikaan ylöspäin, opin elämään sen kanssa. Olipa tuo

latinassa nimeltään mikä lie.

Pikkuhiljaa sain kiinni siitä mikä oli unelmani ollut. Tukeva, jopa

minulle auktoriteetiksi kykenevä Rakas aviomies. Oma tila maalla. Oma

lauma. Bonussektorilta 2 lasta :-)

Mutta se työ ja ne harrastukset. Se elämä siellä kodin ulkopuolella.

Asiat joita kovasti tarvitsin ja himoitsin.

No pikkuhiljaa kuin taipuen tuulessa, aloin ottaa hoiviini koiria

jotka jostain syystä olivat joutuneet koteihin joissa ei oltu opittu

ymmärtämään eikä puhumaan koiraa. Ainakaan kyseistä koiraa. Kaupassa,

kampaajalla, kaverilla, missä vain jonkun kuulijan kipinän näin,

puhuin ihmisiä ymmärtämään koiraa.

Aika usein kyllä tuntui siltä että ihmiset olivat unohtaneet kovin

paljon, liian paljon, sieltä ruohonjuuri tasolta, josta

koirapsygoligiaa tulee yksinkertaisesti tarkastella. Oli kyllä jos

jonkin suunnan ja mallin kouluttajaa, ja hyvä niinkin. Mutta tuntui

että olin yksin sen suunnan, luontoäidin sanansaattaja. Tuntuu kyllä

paljolti vieläkin. Ei siinä mitään. Tiedän kyllä mitä pitää tehdä ja

sanoa. Ei minua koskaan ole pelottanut olla yksin ja ainut. Mutta

kuinka pukea ihmisten puheeksi ja eleiksi tuo kaikki jonka koirat ovat

minulle opettaneet.?  Rakas Mieheni on auttanut minua suunnattomasti

tässä vertauskuvien luomisessa, mutta samoihin aikoihin tietoisuuteeni

pomppasi myös kaltaiseni elämän oppilas, joka nyt opettaa kuinka

"koiraa kuiskataan." Luettuani Cesar Millanin ensimmäisen kirjan

tajusin että kyllä kyllä, kyllä minä olen oikealla tiellä. Minä osaan

opettaa, kuinka puhutaan ja luetaan koiraa.

Pian jaoinkin käyntikortteja. Ja pidin opetustunteja ryhmille ja laumoille.

Minä Olen KOIRAKORJAAJA.

Ja vaikka nyt, kun lapseni ovat vielä pieniä ja äidin seura ja hoiva

on heille korvaamatonta ja äitinä oloa en voi vanhana millään

itsellenikään korvata, teen tätä hommaa  hyvinkin osa-aikaisena.

Kaikkille avun pyytäjille koitan ajan järjestää ja annan heille

silloin 100% panokseni.

Sydämessäni toivon että saan tehdä tätä jatkossa elämäntyökseni. Ja

että sairautenikin selätän, ainakin saan sen pysymään kapeassa

takakulmassa.

Tässä blogissa kirjoitan siitä, mitä mielestä, joka koirien maailmaa

tarkastelee, tekstiksi purkautuu. Ja jos näiden lukemisien

innoittamana haluat tehdä maailmasta paremman koirallesi, itsellesi ja

laumallesi, älä epäröi ottaa minuun yhteyttä. 

Ajatusteni vartijat

Ihminen tarvitsee koiran,
joka on kuin ihmisen mieli,
joka ymmärtää sanoitta,
joka lukee ajatukset,
joka on kotona eikä karkaa.

Koira ansaitsee ihmisen,
jolla on vähän koiran mieli,
joka ymmärtää sanoitta,
joka lukee ajatukset,
joka on kotona eikä karkaa.

Tarvitsen koirani mielen
unohtaakseni pahat,
muistaakseni hyvät,
pysyäkseni uteliaana,
oppiakseni olemaan koirani paras ystävä.

Sinäkin tarvitset koiran
tervehtiäksesi tuttusi
tunnin eron jälkeen
kuin olisitte kumpikin
valovuoden myöhässä
kierrettyänne maailman.

Tarvitsen minäkin koiran,
joka tuhansia vuosia
on ollut ihmisen lähellä,
muuttunut itsekin moneksi,
nähnyt ihmisensä viat
luikkimatta silti tiehensä.

Mihin minä koiriani tarvitsen?
En vartioimaan rikkauksia,
en pelottelemaan rosvoja
vaan paimentamaan ajatuksiani,
jotka nukkuvat koiranunta
ahomansikkaisella niityllä!
-Tuntematon-

Tämän runon myötä tovotan sinut tervetulleeksi lukemaan blogiani
koirien käytöksen ja psygologian maailmasta.